Vuosi alkoi vauhdikkaasti

Ihan ensimmäisenä pyydän anteeksi, etten ole kirjoittanut tänne blogiini pitkään aikaan. Asia on ollut mielessä, mutta toiminnan tasolle en ole päässyt. Päätin uudenvuoden aikaan, että elämääni on tultava muutosta muutenkin, koska tämä lihavuusleikkauskin toi jo sitä muutosta. Olen nyt aloittanut opinnot. Valmistun uuteen ammattiin reilun kahden vuoden kuluttua. Minusta tulee lähihoitaja. Kiirettä on pitänyt muutenkin, koska otsikon mukaisesti vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Elämääni tuli kuin taivaalta pudoten ihminen. Eräänä päivänä häntä ei ollut, ja sitten yhtenä päivänä hän vain oli siinä. Nyt minä olen yhtä hymyä, ja hän myös.

Joten tällä hetkellä tilanne on se, etten edes ehdi ja muista käydä puntarilla joka päivä, mikä on ihan hyvä. Paino putoaa ropisten. Joulun aikaan oli vaihe, jolloin paino putosi hitaasti, elimistökin tuntui käyvän hitaalla. Nyt olen laihtunut yhteensä 16,5 kg. Viime viikolla paino putosi peräti 2,3 kg! Siihen viikkoon kuului mm. ravintolassa syöminen.

Kuvien kera kirjoittelen tänne vastaisuudessa paremmin. Jotain muutosta on tulossa myös tänne blogiin.. Joten malttakaa. Nyt rupean tekemään läksyjä. Ajoittain unohdan kokonaan sen, että minut on leikattu. Ja niinhän se on tarkoituskin. Punertavat tähystysarvet vatsalla kuitenkin muistuttavat äskettäisestä leikkauksesta.

Advertisement

Vuoden viimeinen päivä, 7 viikkoa leikkauksesta

Niin se vain on tämäkin vuosi ihan lopuillaan. On ehkä aika hieman muistella mitä tänä vuonna on tapahtunut. Henkisesti ajoittain raskaskin vuosi, mutta silti antoisa. Muutaman päivän olisin voinut jättää ehkä elämättä, tai ehkä jokainen päivä on täytynyt käydä läpi, jotta olen nyt tässä, näillä ajatuksilla ja tunteilla.

Sain lokakuussa tänä vuonna kuulla, että lihavuusleikkaukseni on marraskuun 12. päivä. Jonoja oli alettu heti syksyn koittaessa purkaa reippaaseen tahtiin. Aloin siis lokakuussa laskeutua tähän leikkausajatukseen ja odotus oli kutkuttavaa, jännittävääkin. Onneksi gastroskopia oli varhaisessa vaiheessa, se on nopea, mutta pakokauhua aiheuttava hirvittävä tutkimus. Etenkin jos kärsii yhtään ahtaanpaikankammosta.

Leikkausta edeltävä kolmen viikon ene-dieetti oli omalta kohdaltani hieman pettymys. Olen aiemmin vuosia sitten ollut samanlaisella ene-kuurilla, valvotusti. Silloin laihduin 8 viikon aikana noin 17 kg. Mikä oli todella hurjaa. Nyt olin vähäenergiaisella dieetillä 3 viikkoa, ja kun noudatin kuuria tarkasti, paino putosi hurjaa vauhtia, mutta kun lisäsin yhdenkin leivän tai piirakanpalasen dieetin sekaan, loppui painonpudotus kuin seinään. Loppujenlopuksi motivaatio loppui ihan viimeisinä päivinä ja Nutrilett-pirtelöt alkoivat todellakin maistua vastenmielisiltä. Laihduin vain siis muutaman hassun kilon ennen leikkausta.

Käyn henkistä kamppailua syömisen opettelun kanssa päivittäin. Mikään ei ole vielä ihan luontevaa, vaikka käytännössä on toisaalta helppokin noudattaa uudenlaista ruokavaliota. Kunhan jääkaapista vain löytyy rahkaa, raejuustoa, piimää, jogurtteja, juustoja. Sen kaiken muun miettiminen onkin sitten vaikeampaa. Joten olen huomannut, että kaikkein helpointa on tehdä iso kattilallinen kasviskeittoa ja syödä sitä ainakin kerran päivässä. Suosittelen siis.

Samoin on helppo syödä omena tai banaani välipalaksi. Yritän kantaa omenoita säännöllisesti kaupasta kotiin, ja säilyttää niitä kylmässä. Meillä kun tahtovat kauniit omenat aika pian nahistua pöydällä kulhossa. Vieläkin siis pitää patistaa itseään syömään hedelmiä.

Olen nyt aikonut olla erittäin tiukkana heti uuden vuoden koittaessa. Keskityn enemmän. Viime viikot ovat menneet ajoittain hieman ’vasemmalla kädellä’. Olen usein alisyönyt ja juonut vettäkin ihan liian vähän. Laihtuminenkin on silloin hitaampaa.

Kaikille ihanaa, kevyttä ja inspiroivaa vuotta 2013. Ja lihavuusleikatuille, ja leikkausta odottaville: Onnellista Uutta Elämää!

Enneuniko?

Näin unen, jossa juoksin. Ylläni oli kevyet juoksushortsit ja toppi, ja juoksu oli niin kevyttä. Unessa ajattelin, että on hieno tunne kun jaksaa juosta kilometrejä. Oikeastihan en ole koko elämäni aikana juossut. Paitsi lapsena joskus, mutta aikuisiällä en oikein koskaan. Ruumiinrakenteeni on aina ollut rintava ja raskas, vaikka olisin ollut kevyempikin.

Mietin nyt, että juoksenkohan joskus.. Ilolla, kevyenä, huumassa ! Nyt ajatus tuntuu vielä ihan epärealistiselta, mutta kunhan kilot karisevat ja kevät koittaa niin koskaan ei tiedä..

Joulu meni, onneksi. Jouluruoat jäivät lähes kokonaan syömättä, nekin mitä suunnittelin. Kukkakaalisalaatti muuttui jo joulupäivänä kasviskeiton aineksiksi. Lihakaan ei maistunut, joten muutaman päivän aikana elin glögillä, suklaalla ja kasviskeitolla. Omatekoinen saaristolaisleipä maistui voin ja Brien kanssa, mutta kohtuudella. En tiedä johtuiko etova olo juuri siitä, että ruoka oli täyttänyt mielen jo monta päivää etukäteen, ja kun vihdoin tuli aika syödä niitä suunniteltuja uusia jouluaterioita, ei haluttanutkaan.

Voitteko kuvitella: reilu 6 viikkoa leikkauksesta kävin perinteisellä Tapaninpäivän pizzalla. Olipa ihana, että senkin pystyi tekemään. Pizzasta söin kylläkin vain noin 1/3, ehkä vähemmänkin, mutta silti! Täysi olo tuli, muttei onneksi huono olo. Ja loput kotipakettiin.

Lähinnä huono olo tuli siitä, että aloin miettiä taas, että venyiköhän mahalaukkuni nyt siitä pizzan nauttimisesta. Pelkään melkein, että venytän ruokamääriä lisäämällä mahalaukkuni taas niin, että pystyn syömään suurempia määriä, enkä sitten laihdukaan. Minulla on tekemistä pääkoppani kanssa. Odotan ja vaadin itseltäni paljon, vaikka olen tämän laihtumisprosessin alkutaipaleella vasta. 13,5 kg olen laihtunut nyt marraskuun alusta. Suunta on koko ajan alaspäin. Onneksi. Nyt vain tarvitaan sitä malttia, jota minulla ei ihan koko aikaa ole.

Miellyttävää Joulua !

Hedelmiä, vähän terveellisempää limsaa ja glögiä. Kunhan muistan joka ilta viimeisenä juoda ainakin puoli litraa vettä. Olen niin varovainen, että vältän nyt monien ruoka-aineiden syöntiä. Tämä joulu on uudenlainen, hieman jännittäväkin. Kaikki, jotka ovat äskettäin käyneet läpi lihavuusleikkauksen, viettävät juhlapyhiä nyt hieman eri tavalla.  Mielessä saattaa pyöriä monia mieltä askarruttavia kysymyksiä: kannattaako rusinoita ja pähkinöitä syödä glögin mukana, tuleeko sosemaisista laatikoista helposti täysi olo, vaikka niiden rakenne muuten onkin leikatulle mahalaukulle sopiva.. Näitä kaikkia asioita täytyy vain kokeilla. Pettyä ja yllättyä.

Minussa on kuuden viikon aikana tapahtunut muutos: syöminen ei ole enää mielessä. Mietin onko leikkaus tehnyt nyt jo tehtävänsä. Miten ennen elämäni pyörikin ruoan ympärillä niin, että huomaamattani söin, ahmin ja jopa mässäilin. Miksi syöminen oli tyydytys, vaikka jälkeenpäin tuli itseinho ja huono olo. Se oli kierre, josta ei päässyt millään irti.

Nyt on kaikki muuttunut. Ihanan kevyttä Joulua teille kaikille, jotka täällä vierailette. Palaan pian taas kertomaan kuulumisia.

Joulun syömiset

Aloitin uuden jouluperinteen: tein saaristolaisleipiä, myös lahjoiksi. Kuvassa leivät ovat menossa uuniin, hyvin kohosivat. Saaristolaisleipien ohjetta googlettelin. Nesteeksi laitoin piimää.

Olen tehnyt listan ruoista mitä aion joulupöytääni hankkia. Sitä en vielä voi tietää osaanko syödä maltilla ja tarpeeksi pientä määrää. Joulupöydässäni tulee olemaan omatekoiset porkkana-, lanttu- ja bataattilaatikot. Kinkkua ei tule, mutta broileria syömme muodossa jos toisessakin.

Salaatteja rakastan, mutta vielä en uskalla syödä erilaisista salaatinlehdistä tehtyä salaattia, koska esim. jäävuorisalaatti, jääsalaatti tai rucola saattavat jäädä suolistoon, toisinsanoen liimautua suoliston seinämiin. Niinpä olen päättänyt tehdä rouskuteltavia, selkeästi pureskeltavia salaatteja, esim. kukkakaalisalaatin ja marinoituja herkkusieniä.

Joulupöydästäni löytyy juustoina ainakin Brie, Gruyère ja feta. Leikkaus on tehnyt sen, että himoitsen kaikkea suolaista ja karvasta, niinpä juustojen kanssa on tarjolla myös oliiveja, suolakurkkua ja kapriksia.Onneksi mahalaukkuni kestää myös viinejä, joten punaviini löytyy pöydästä.

Joulupöydästä ei tänä vuonna löydy: vaaleaa leipää, perunaa, pastaa, riisiä, pullaa, joulutorttuja eikä pasteijoita. Siis näitä en itse syö, voin kyllä muille tarjota. Jälkiruokaakaan tuskin pystyn syömään, eli kun aikaa parin desilitran suuruisesta jouluateriasta on tarpeeksi kulunut, niin on uskoakseni aika keittää joulukahvit ja antaa muutaman suklaakonvehdin sulaa suussa. Hedelmät on aina syötävä kuorittuina ja ilman siemeniä, joten pehmeitä punaisia omenoita aion ostaa. Sitrushedelmät ovat vielä ’pelko-listalla’ eli niiden kalvot pitäisi kuoria, etteivät ne juutu suolistoon. Olen juonut appelsiinimehua säännöllisesti, mutta en ole syönyt vielä sitrushedelmiä.

Näillä mennään, ja eiköhän pari päivää saada kulumaan. Koskaan ennenkään en ole jouluruokia syönyt kahta päivää enempää. Joskus on Tapaninpäivänä menty jo pizzalle tai kiinalaiseen. No tänä vuonna ei mennä, mutta en koe sitäkään suurena menetyksenä.

Joulu lähenee

Leikkauksestani on kulunut nyt reilu viisi viikkoa, paino on pudonnut noin 12 kg.

Olen valmistellut joulua maltillisesti. Suklaata ja glögiä olen nautiskellut. Paukkupakkaset hillitsevät normaalia kävely- ja pyöräilyharrastusta. Paino ei ole noussut, mutta putoaa nyt hieman hitaammin. Elimistö käy hitaalla. Palelen, eikä ole jano, joten vettä on juotava ihan pakotettuna, ainakin litra päivässä, jotta vatsakin toimisi.

Mieliala on välillä apea, kuten aina loppuvuodesta. Odottava mieli ensi vuodesta: pääsenkö kenties opiskelemaan, jatkuuko työttömyys, mitä yleensäkin ensi vuonna tapahtuu. Tällaisia asioita pyörii mielessä näin loppuvuodesta.

Seuraavassa postauksessa on tämän joulun ruokiani. Sanoin ja kuvin.

*

4 viikkoa leikkauksesta / -10 kg

Paino putoaa tasaisesti noin kilon viikossa. Olen ollut jollain tavalla kiireinen, olen saanut jo nyt valtavasti virtaa kaikenlaiseen puuhailuun kodin ulkopuolella. Enää ei aika kulu sohvan pohjalla kun on tieto, että neljässä viikossa olen jo kuntoutunut niinkin hyvin, että voin alkaa rivakammankin liikunnan harrastamisen. Olen tavannut paljon ystäviä, hakeutunut erilaisiin koulutuksiin ym. Sekä mieli että ruumis ovat virkeänä ja kaipaan elämään jo todellakin toimintaa. Pikkujoulujuhlimisiakin on takana.

Olen yrittänyt katsella peilistä josko 10 kilon laihtuminen näkyisi. Kyllä se näkyy. Ylävatsan kohdallakaan ei ole enää paksua ulkonevaa makkaraa, joka pullistelisi puseroiden läpi. Käsivarret ovat hieman kaventuneet, samoin posket. Kasvojen oikea muoto alkaa tulla näkyviin, ja pyöreys on jo hieman hävinnyt.

Sen sijaan henkisellä puolella on ollut havaittavissa outoa melankoliaa ja ärsytystä. Ajoittain tuntuu, ettei enää keksi mitä söisi. Kaikki rahkat, jogurtit, smoothiet ja piimät on jo kokeiltu. Nyt kun leivon joulua, huomaan, että voitaikinaleivonnaiset etovat jo tuoksunakin. Maistoin tänään tekemiäni jauheliha-riisi-munapasteijoita, ja olen koko päivän potenut kummallista etovaa oloa. Kuin oksettaisi, mutta mitään ei tule. Ehkä tämäkin on lievää dumping-oireilua. Elimistö vastustaa, kertoo minulle, etten vain söisi mitään missä on liikaa rasvaa, tai sokeria. Joten kaikki päivät eivät mene kuten alunperin aamuisin puuron syötyään suunnittelee. Lounas ei aina maistu, eikä päivällinen, jos olo on täysi ja huonovointinen.

Olen päättänyt, etten kävisi puntarilla enää ihan joka päivä. Se ei kannata. Viikon aikana paino seilaa +0,5 – +1 kg, kunnes aina maanantaipunnitus osoittaa sen, että noin 1 kg on laihtumista viikossa tapahtunut. Melkein siis turhia nämä välipunnitukset

Nämä eivät enää maistu:

Vanhat ja uudet tavat

Niin ovat vanhat syömistavat pinttyneet vuosikymmenien aikana tapoihin, että aina hetkittäin meinaan palata niihin. Söin eilen illalla kaksi pientä palaa pakastepizzaa. Kylläpä kannatti! Yöllä kävin monta kertaa ripuloimassa. Vielä aamullakin ripulointi jatkui.  Pieni vatsalaukku ei kestä runsasta rasvaa eikä luultavasti sitä taikinaosaakaan pizzasta. Eihän siitä ole kuin muutama viikko kun vielä söin kokonaisen pakastepitsan ilman minkäänlaisia oireiluja.

Jonkin verran olen kahviloissa jo käynyt, ja kannatan nyt niitä paikkoja, jotka tarjoavat mm. hyvää valikoimaa smoothieita. Robert’s Coffee kunnostautuu tässä ehkä parhaiten, siellä saa makusiirapeilla makeutettuja light-pirtelöitä. Aina ennen kahvilakäynteihini kuului joko hyvä makea leivonnainen tai suolapalana isohko täytetty leipä tai patonki. Enää ei menisi.

Micropopcornit: ennen söin niitä kourakaupalla, nyt muutaman kappaleen. Kurkku alkoi jo hieman kakoa porcornien kovia kuoriosia, pelotti, että ne jäävät jonnekin välille, ja tukkeuttavat suoliston. Syöminen ei tosiaankaan ole kovin huoletonta nykyään. Ajatus on oltava mukana koko ajan.

Pidän ruokapäiväkirjaa joka päivä. Se selkiyttää syömistäkin. Huomaan, että normaalipäivänä aterioiden väli on todellakin vain 2-3 tuntia, mutta päivä menee ihan sekaisin kun lähden ensin kyläilemään, sitten kaupungille ja sen päälle vielä elokuviin, kuten tällä viikolla tein. Vesipullo ja Nutrilett-pirtelöpussi laukussa mukana. Pirtelöjauheen sekoitin kahvilassa kahviin. Olisi helpompaa kuljettaa laukussa mukana patukoita ja valmisproteiinijuomia, mutta aina niitä ei ole yllättäen mukana.

Paino on nyt pudonnut aloituksesta 9 kiloa. Pudotus on tasaista, vaikka vieläkään en saa liikkua kovin runsaasti. Olenkin lähinnä vain kävelyä ja pyöräilyä harrastanut.

Dumping-oireista

Tämä tuntemus tulee silloin tällöin

*

Elämä sairausloman aikana pyörii nyt paljolti oman mahalaukun ympärillä.

Leikkauksen jälkeen sairaalassa tapasin ravitsemusterapeutin ennen kotiin lähtöä. Sain kuulla dumping-oireista, joita voi tulla jos hätiköidysti ja liikaa syö. Oireet voivat olla moninaiset: oksentelua, ripulointia, täyden olon tuntua, huonovointisuutta, sydämentykytyksiä ja hikoilua. Eräs sairaanhoitaja jopa hieman ’pelotteli’, että dumping-tuntemukset voivat olla jopa sydänkohtausoireiden tapaisia. Niinpä olen kovin varovainen ollut.

Eilen hehkuttamani ja valmistamani tomaattinen tonnikalakastike oli niin herkullista, että söin sitä pari ruokalusikallista liikaa. En laskenut annosmäärään maistelua. Minun olisi opittava, että ruoanvalmistusvaiheessa en saisi paljon maistella. Se on sitä selkäytimestä tulevaa käyttäytymistä, josta pitäisi päästä eroon. Syötyäni ruoan, olin koko loppupäivän huonovointinen. Olo oli täyteenahdetun tuntuinen. Vatsa tuntui painavalta, väsytti. Ajattelin kauhukuvana, että nytkö se golfpallon kokoinen mahalaukkuni venyikin kertalaakista isommaksi, eikä enää koskaan palaudu! Kävin kävelyllä ja join vettä, mutta olo pysyi vain huonona. Minulla oli siis ensimmäinen dumping-kohtaus! Kaksi viikkoa leikkauksesta. Toista kokemusta en halua, vaikka tiedän, että tulee sekin joku kerta.

Odotan aikaa, jolloin elämäni ei pyörisi näin paljon mahalaukkuni ympärillä. Ja kyllähän se tulee. Kun olen oppinut. Vielä on matkaa..

Kaksi viikkoa leikkauksesta

tomaattinen tonnikalakastike & basmatiriisiä

*

Lihavuusleikkauksestani on nyt kulunut kaksi kokonaista viikkoa! Aika on mennyt nopeasti, vaikka viimeisen kahden viikon aikana olen ehtinyt kokea monenlaisia tuntemuksia, ja elämä itsessään on muuttunut lähes täysin. Oikeastaan en noteerannut aiemmin sitä kuinka väärin söin. Tiedostin kyllä ylensyönnin, hotkimisen ja liian makean syömisen, mutta vasta nyt todella ymmärrän sen.

Ylläoleva kuva saattaa olla hämäävä, se on kuitenkin tämänhetkinen annoskokoni ruokailussa. Lounaassani on omatekoista tonnikalakastiketta 7 rkl  ja riisiä peräti 2 rkl ! Ennen laitoin usein riisin pohjalle ja kastikkeen päälle. Nytpä se onkin toisin päin, eikä se tunnu lainkaan kummalliselta. Tämän annoksen syömiseen kulutin noin 10 minuuttia. En osaa vieläkään syödä tarpeeksi hitaasti, joten hidas pureskelu ja nieleminen vaatii vielä opettelua.

Kaipaan salaatteja ja leipää, mutta odotan vielä pari viikkoa ennen niiden lisäämistä ruokavalioon. Vihannesten ja hedelmien siemenet sekä liian tuore leipä ja pulla saattavat olla pahaksi leikatulle ja ohitetulle mahalaukulle. Tämä on todellista opettelua, sillä nyt en voi tietää mistään ruoka-aineesta onko se sopivaa vai ei. Ennen kärsin pelkästä laktoosi-intoleranssista, ja opin vuosien saatossa välttämään tiettyjä maitopitoisia ruokia. Onneksi on olemassa täysin laktoosittomia ja vähälaktoosisia tuotteita!

Viikonloppuna testasin myös viinin. Olen ollut niin hyvävointinen, etten ole ottanut minkäänlaisia kipulääkkeitä enää ensimmäisen viikon jälkeen. Niinpä oli oikein mukava istahtaa illalla viinilasillisen kanssa ystävien seuraan. Kesti juoda kohtuumäärä, mutta tämäkin voi olla hyvin yksilöllistä.

En ole vielä täysin tämän kahden viikon aikana päässyt makeanhimostani. Suklaata olen maistanut silloin tällöin, palan kerrallaan. Minkäänlaista ahmimishimoa ei ole, joten yksi tai kaksi palaa voi hyvinkin riittää.

Olen laihtunut yhteensä noin 8 kg. Yllättävän lyhyessä ajassa. Kuulemma poskeni ovat jo hieman kaventuneet. Itse tunnen sen tietenkin jo vaatteissa, housujen vyötäröllä ja takkikin tuntuu jo vähän löysältä. Se on todella ihana ja palkitseva tunne. Etenkin kun viimevuosien painokäyrä on ollut aina nousuun päin, ja vaatteet ovat aina enemmän ja enemmän kiristäneet. Nyt kun tapahtuukin päinvastoin, niin pistäähän se hymyilemään!

*

Lihavuusleikatun tonnikalakastike:

Purkillinen veteensäilöttyä tonnikalaa, 1 pieni sipuli oliiviöljyssä pehmennettynä, pieni porkkana karkeaksi raastettuna, 5 cm:n pala kesäkurpitsaa karkeaksi raastettuna, vajaa purkillinen paseerattua tomaattia, 2 rkl tomaatti-chilituorejuustoa. Mausteina suola, pippuri, persilja, soijakastike, chilikastike, aromisuola. Kaikki ainekset sekoitetaan ja annetaan hautua. Kastikkeesta tulee pehmeää, täyteläistä ja paksua, lisää hieman vettä, halutusta paksuudesta riippuen.

En enää soseuta kaikkea ruokaa, koska olen huomannut, että jo hieman karkeampaakin voi syödä. Tämän kastikkeen voi syödä paksumpana, patamaisena esim. raejuuston kera, ellei pysty riisiä vielä nauttimaan.

Lisää kuulumisia taas pian. Tulossa mm. muitakin vinkkejä hyvistä ruokaresepteistä. Aina muistaen ja tiedostaen sen, että meidän lihavuusleikattujen mahalaukku on nyt todellakin golfpallon kokoinen.