Ruoka, aina mielessä

Ruokaan olen aina suhtautunut tunteella. Muistan lapsuudestani mm. perjantain pullanleipomispäivän, ihmeelliset sokeroidut tomaattilohkot, nuoruuden ensimmäisen käynnin pizzeriassa. Ravintolan omisti aito italialainen pariskunta, pöydillä oli punavalkoruudulliset pöytäliinat ja kaiuttimista soi italoiskelmä, ja pizza oli taivaallista. Aloin lihoa jo varsin nuorena, juuri syömiseen ja leipomiseen liittyvien harrastusten vuoksi. Vastapainona ei ollut minkäänlaista liikuntaa. Lapsena sentään juostiin, kiipeiltiin ja ulkoiltiin. Pysyttiin sillä tavoin normaalipainoisena..

Muistan kuinka tein äitini kanssa 80-luvun alussa ensimmäisen kreikkalaisen salaatin, mieleeni palautuu se, että jo ennestään suolaisen fetajuuston päälle ripoteltiin suolaa.

Olenkin viehättynyt etikan ja suolan mausta. Yhtä rakas maku on myös sokeri. Nytkin kun olen vähäenergiaisella dieetillä ennen leikkausta yritän käyttää mielikuvitustani, ja nauttia välillä näistäkin mauista. Niinpä teen hölskytyskurkkuja: viipaloin tuorekurkkuja purkkiin, lisään sekaan etikkaa, suolaa, tilliä, makeutusainetta ja tilkan vettä. Sitten vain hölskyttelen purkkia ja syön maukkaat kurkut välipalana.

Mietin usein miksi en valinnut ammatikseni ruokaan liittyvää alaa. Ehkä se oli pelastus. Toisaalta voisin olla hyvinkin työllistynyt, nykyisen työttömyyden sijaan, kun tuli valituksi siisti toimistotyö ammatiksi, vaikka olen aina tuntenut, että olisin myös käsillä tekijä.

Kotioloissa olenkin sitten aina toteuttanut haluani ruoanlaittoon ja leipomiseen. Olen hemmotellut itseäni, perhettäni ja läheisiäni aina hyvillä kahvileivillä ja ruoilla. Yhä vaan, koko ajan, on ruoka mielessäni. Luen lehtien ja netin ohjeita, selailen keittokirjojani, mietin joulun leivonnaisia. Minun on muutettava tyyliäni. Etsittävä vaihtoehtoja. Tottakai jatkan leipomista ja kokkailua, mutta tulevaisuudessa siihen on keskityttävä entistä tarkemmin. On otettava huomioon terveellisyys, rasvojen käyttö ja eri tavat laittaa ruokaa. Koen sen erittäin haasteellisena tulevaisuuden tehtävänäni, mutta se ei ahdista ajatuksena. Mielelläni opin uutta.

Juustoja ja punaviiniä tulen erityisesti kaipaamaan. Niissä kun ei pieni määrä ole tahtonut koskaan riittää, juustoissa etenkään. Ja punaviiniäkin on tullut aiemmin juotua ihan hyvin.. Suurempia määriä siis kuin ehkä koskaan enää pystyn.

Eli ruoka voi olla mielessäni jatkossakin. Se tulee olemaankin sitä ihan varmasti, nyt vain eri tavalla.

Advertisement

Alle kaksi viikkoa leikkaukseen

Tämän olisi pitänyt tapahtua jo vuosia sitten, mutta se tapahtuu nyt, ihan pian, ollessani 46-vuotias. Mietin lihavuusleikkaukseen hakeutumista jo vuosia sitten, mutta olen hitaasti kypsytellyt asiaa mielessäni. Noin kaksi vuotta sitten hakeuduin työterveyslääkärin juttusille painoasioista. Kertasin paino- ja laihdutushistoriaani, päivittelin verenpainelukemiani, kolesteroli- ja sokeriarvojani, jotka olivat jo vuosia olleet rajoilla tai hieman rajan yli. Lähisukuni diabetestakin olin alkanut pelätä.

Ikuisesti olen kiitollinen nuorehkolle naislääkärilleni, joka laittoi lähetteen yliopistosairaalaamme. Sehän oli jo melkein kuin olisi jonoon päässyt. Pian pääsinkin jonoon. Viimeisen vuoden aikana on jonoja saatu purettua niin hyvin, että leikkausaikani tuli jopa vähän yllätyksenä tänä syksynä. Ehdin olla leikkausjonossa puolitoista vuotta. Ja nyt ollaan tässä hetkessä, jolloin leikkaukseen on aikaa enää alle kaksi viikkoa. Tiukka vähäenergiainen dieetti kolmen viikon ajan auttaa jo hieman laskeutumaan leikkaukseen. Eihän sinne nyt tietenkään kylmiltään voikaan mennä, edellisenä päivänä nautitut pizzat mahalaukussa.

Lihavuusleikkaus eli mahalaukun ohitusleikkaus tulee ehkä muuttamaan elämäni. Minusta voi tulla normaalipainoinen, kunhan jaksan itse tehdä sen työn, että muutan elämäni. Itse leikkaus pienentää mahalaukun ensialkuun golfpallon kokoiseksi. Sen jälkeen alan syömisen uudelleenopettelun.

Tämä on matka, joka toivottavasti antaa enemmän kuin mistä joudun luopumaan.