Nyt on koittanut se viikonloppu, jolloin saan syödä vielä viimeiset syömiset. Leikkaus on maanantaina, kolmen yön kuluttua.
Ihmisen mieli on kummallinen. Kun jokin asia on kielletty, kiehtoo se kovasti ajatuksena ja valtaa mielen. Näin ainakin ruoan kanssa. Kävin nyt perjantaiaamuna labrakokeissa ja pyöräilin sieltä suoraan hakemaan lähikaupasta croissantin ja kanelipullan. Kotona keitin heti kahvit ja nautin ostamani leivonnaiset. Mutta, eivätpä maistuneetkaan niin hyviltä. Croissant tuntui liian rasvaiselta ja kanelipulla ihan liian makealta. Mitä minulle on tapahtunut!?
Kesällä kuvaamani mansikat ja suklaa-kuva on tähän hyvin osuva. Mietin kumpaa haluaisin, ja nyt mieleni haluaisi mansikoita. Ajatus suklaasta ei tunnukaan enää niin houkuttelevalta.
Leikkaukseen meno on mielessä. Halu onnistua on kova. Mieli on levollinen, mutta jostain syystä tunteellinen. Tunnen, että tarvitsen läheisten tukea nyt hieman enemmän. Olen yhteyksissä ystäviin ja he onneksi myös minuun. En ole sairas, eikä mieleni ole masentunut, mutta vaativaan leikkaukseen meno silti hieman pelottaa. Viime yönäkin heräsin kesken unien. En herännyt pelkoon, mutta levottomat ajatukset valtasivat mieleni. Uskon silti, että kaikki menee hyvin. Enhän minä muuta voi uskoakaan.
Palaan heti tänne kunhan olen kotiutunut sairaalasta. Kerron sitten päällimmäiset tuntemukseni.
Aallonmurtajalla 
Vastaa