Leikkauksen jälkeiset tunnelmat

Eletään torstaita, minut leikattiin maanantaina.

Pitkä tie on vielä kuljettavana päämäärään.

Leikkauspäivä oli kokonaisuudessaan jännittävä, kaikkea uutta kokemusta täynnä. Päivä oli myös hyvin tunnepitoinen. Kävelin maanantaiaamuna 12.11. klo 8.30 itse leikkaussaliin sairaanhoitajan kanssa. Esilääkitystä ei suositeltu, jotta parantuminen olisi nopeampaa. En tuntenut pakokauhua leikkaussaliin mentäessä, vaikka kaikki tuntuikin niin ihmeelliseltä. Koskaan ennen en ole leikkaussaliin itse kävellyt, vaikka olen kahdessa leikkauksessa ollut aiemmin. Salissa minua tervehtivät ihan jokainen leikkauksessa mukana ollut työntekijä. Tuntui, että sali vilisi henkilökuntaa, jokaisella oli oma tehtävänsä. Itse leikkaavaa kirurgia en ehtinyt nähdä salissa ennen nukahtamista. Hänet näin kyllä tuntia ennen leikkausta. Sain kysellä ja kertoa mieltä askarruttavista asioista, mutta yllättäen pääni löikin tyhjää tuntia ennen leikkausta. Silti kirurgin tapaamista ennen leikkausta pidän tärkeänä. Se rauhoittaa, jos jännitystä on. Ja onhan sitä.

Mahalaukun ohitusleikkaus kesti noin puolitoista tuntia. Olin heräämössä muutaman tunnin. Siellä tunsin vain pientä kipua, jota heti lääkittiin. Sen sijaan tunsin kummallista henkistä ahdistusta, joka meni kyllä ohi jonkin ajan kuluttua. Minua ahdisti myös sairaala-asuni, avaruuspuvuksikin sanottu outo haalari, joka oli täynnä vetoketjuja, ja jonka materiaali oli sisältä fleeceä. Asu pitää kuulemma leikkauspotilaan ruumiinlämmön oikeana. Leikkauksen jälkeen asu ahdisti, sillä en koskaan nuku lämpimillä vaatteilla, en fleecellä enkä villalla. Oli tunne, että pitää saada heti jotain iholle kevyempää.

Vatsanseudullani on 6 tähystyshaavaa, joiden päältä sain poistaa laput keskiviikkona, kaksi päivää leikkauksesta. Haavat ovat noin sentin mittaisia ja niissä on kaikissa kaksi itsestäänsulavaa tikkiä. Nyt yhden haavan tikit ovat kai lähteneet pois ja haava näyttää hieman tulehtuneelta. Minun on soitettava osastolle kysyäkseni pitääkö minun mennä näyttämään haavaa. Kuumetta ei ole. Muita komplikaatioita ei ole tullut. Minun on koko ajan muistettava, että sisälläni on paljon tikkejä. En saa riuhtoa, en kantaa painavia ostoskasseja, enkä tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Siksi liikuntana on suositeltu ensimmäisten viikkojen aikana ainoastaan kevyttä kävelyä.

Nyt lähden ulos kävelylle. Kerron syömisen opettelusta ja muista tuntemuksista seuraavassa jutussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: