Kaksi viikkoa leikkauksesta

tomaattinen tonnikalakastike & basmatiriisiä

*

Lihavuusleikkauksestani on nyt kulunut kaksi kokonaista viikkoa! Aika on mennyt nopeasti, vaikka viimeisen kahden viikon aikana olen ehtinyt kokea monenlaisia tuntemuksia, ja elämä itsessään on muuttunut lähes täysin. Oikeastaan en noteerannut aiemmin sitä kuinka väärin söin. Tiedostin kyllä ylensyönnin, hotkimisen ja liian makean syömisen, mutta vasta nyt todella ymmärrän sen.

Ylläoleva kuva saattaa olla hämäävä, se on kuitenkin tämänhetkinen annoskokoni ruokailussa. Lounaassani on omatekoista tonnikalakastiketta 7 rkl  ja riisiä peräti 2 rkl ! Ennen laitoin usein riisin pohjalle ja kastikkeen päälle. Nytpä se onkin toisin päin, eikä se tunnu lainkaan kummalliselta. Tämän annoksen syömiseen kulutin noin 10 minuuttia. En osaa vieläkään syödä tarpeeksi hitaasti, joten hidas pureskelu ja nieleminen vaatii vielä opettelua.

Kaipaan salaatteja ja leipää, mutta odotan vielä pari viikkoa ennen niiden lisäämistä ruokavalioon. Vihannesten ja hedelmien siemenet sekä liian tuore leipä ja pulla saattavat olla pahaksi leikatulle ja ohitetulle mahalaukulle. Tämä on todellista opettelua, sillä nyt en voi tietää mistään ruoka-aineesta onko se sopivaa vai ei. Ennen kärsin pelkästä laktoosi-intoleranssista, ja opin vuosien saatossa välttämään tiettyjä maitopitoisia ruokia. Onneksi on olemassa täysin laktoosittomia ja vähälaktoosisia tuotteita!

Viikonloppuna testasin myös viinin. Olen ollut niin hyvävointinen, etten ole ottanut minkäänlaisia kipulääkkeitä enää ensimmäisen viikon jälkeen. Niinpä oli oikein mukava istahtaa illalla viinilasillisen kanssa ystävien seuraan. Kesti juoda kohtuumäärä, mutta tämäkin voi olla hyvin yksilöllistä.

En ole vielä täysin tämän kahden viikon aikana päässyt makeanhimostani. Suklaata olen maistanut silloin tällöin, palan kerrallaan. Minkäänlaista ahmimishimoa ei ole, joten yksi tai kaksi palaa voi hyvinkin riittää.

Olen laihtunut yhteensä noin 8 kg. Yllättävän lyhyessä ajassa. Kuulemma poskeni ovat jo hieman kaventuneet. Itse tunnen sen tietenkin jo vaatteissa, housujen vyötäröllä ja takkikin tuntuu jo vähän löysältä. Se on todella ihana ja palkitseva tunne. Etenkin kun viimevuosien painokäyrä on ollut aina nousuun päin, ja vaatteet ovat aina enemmän ja enemmän kiristäneet. Nyt kun tapahtuukin päinvastoin, niin pistäähän se hymyilemään!

*

Lihavuusleikatun tonnikalakastike:

Purkillinen veteensäilöttyä tonnikalaa, 1 pieni sipuli oliiviöljyssä pehmennettynä, pieni porkkana karkeaksi raastettuna, 5 cm:n pala kesäkurpitsaa karkeaksi raastettuna, vajaa purkillinen paseerattua tomaattia, 2 rkl tomaatti-chilituorejuustoa. Mausteina suola, pippuri, persilja, soijakastike, chilikastike, aromisuola. Kaikki ainekset sekoitetaan ja annetaan hautua. Kastikkeesta tulee pehmeää, täyteläistä ja paksua, lisää hieman vettä, halutusta paksuudesta riippuen.

En enää soseuta kaikkea ruokaa, koska olen huomannut, että jo hieman karkeampaakin voi syödä. Tämän kastikkeen voi syödä paksumpana, patamaisena esim. raejuuston kera, ellei pysty riisiä vielä nauttimaan.

Lisää kuulumisia taas pian. Tulossa mm. muitakin vinkkejä hyvistä ruokaresepteistä. Aina muistaen ja tiedostaen sen, että meidän lihavuusleikattujen mahalaukku on nyt todellakin golfpallon kokoinen.

Advertisement

2 ajatusta artikkelista “Kaksi viikkoa leikkauksesta

  1. Katriina 26.11.2012 18.23 Reply

    Näyttää hyvältä kastikkeelta ja hyvältä varmasti maistuukin. tykkään juuri tuollaisesta. Kahdeksa kiloa reilussa kuukaudessa on kyllä hurja vauhti, mahtaa motivoida hyvin jatkoon. Ja mikä on motivoidessa, kun se jatkuu joka tapauksessa 🙂
    Nimim. Pikkuisen kateellinen

  2. tuulentuivertaja 26.11.2012 18.58 Reply

    Hetkittäisiä motivaation laskuja on, mutta yleisesti motivaatio pysyy hyvin yllä.
    Kastike oli todella ihanaa! Ruoka-annokset ovat hieman tylsän näköisiä, sillä salaatteja ei ole. Laitan lautaselle vain sen mitä pystyn syömään. Ja lisää en voi ottaa, vaikka mieli tekisi. Tai jos otan lisää, saan huonon olon. Minut on hyvin peloteltu dumping-oireilla, joista teen jossain vaiheessa oman jutun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: