Ihan ensimmäisenä pyydän anteeksi, etten ole kirjoittanut tänne blogiini pitkään aikaan. Asia on ollut mielessä, mutta toiminnan tasolle en ole päässyt. Päätin uudenvuoden aikaan, että elämääni on tultava muutosta muutenkin, koska tämä lihavuusleikkauskin toi jo sitä muutosta. Olen nyt aloittanut opinnot. Valmistun uuteen ammattiin reilun kahden vuoden kuluttua. Minusta tulee lähihoitaja. Kiirettä on pitänyt muutenkin, koska otsikon mukaisesti vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Elämääni tuli kuin taivaalta pudoten ihminen. Eräänä päivänä häntä ei ollut, ja sitten yhtenä päivänä hän vain oli siinä. Nyt minä olen yhtä hymyä, ja hän myös.
Joten tällä hetkellä tilanne on se, etten edes ehdi ja muista käydä puntarilla joka päivä, mikä on ihan hyvä. Paino putoaa ropisten. Joulun aikaan oli vaihe, jolloin paino putosi hitaasti, elimistökin tuntui käyvän hitaalla. Nyt olen laihtunut yhteensä 16,5 kg. Viime viikolla paino putosi peräti 2,3 kg! Siihen viikkoon kuului mm. ravintolassa syöminen.
Kuvien kera kirjoittelen tänne vastaisuudessa paremmin. Jotain muutosta on tulossa myös tänne blogiin.. Joten malttakaa. Nyt rupean tekemään läksyjä. Ajoittain unohdan kokonaan sen, että minut on leikattu. Ja niinhän se on tarkoituskin. Punertavat tähystysarvet vatsalla kuitenkin muistuttavat äskettäisestä leikkauksesta.