Niin ovat vanhat syömistavat pinttyneet vuosikymmenien aikana tapoihin, että aina hetkittäin meinaan palata niihin. Söin eilen illalla kaksi pientä palaa pakastepizzaa. Kylläpä kannatti! Yöllä kävin monta kertaa ripuloimassa. Vielä aamullakin ripulointi jatkui. Pieni vatsalaukku ei kestä runsasta rasvaa eikä luultavasti sitä taikinaosaakaan pizzasta. Eihän siitä ole kuin muutama viikko kun vielä söin kokonaisen pakastepitsan ilman minkäänlaisia oireiluja.
Jonkin verran olen kahviloissa jo käynyt, ja kannatan nyt niitä paikkoja, jotka tarjoavat mm. hyvää valikoimaa smoothieita. Robert’s Coffee kunnostautuu tässä ehkä parhaiten, siellä saa makusiirapeilla makeutettuja light-pirtelöitä. Aina ennen kahvilakäynteihini kuului joko hyvä makea leivonnainen tai suolapalana isohko täytetty leipä tai patonki. Enää ei menisi.
Micropopcornit: ennen söin niitä kourakaupalla, nyt muutaman kappaleen. Kurkku alkoi jo hieman kakoa porcornien kovia kuoriosia, pelotti, että ne jäävät jonnekin välille, ja tukkeuttavat suoliston. Syöminen ei tosiaankaan ole kovin huoletonta nykyään. Ajatus on oltava mukana koko ajan.
Pidän ruokapäiväkirjaa joka päivä. Se selkiyttää syömistäkin. Huomaan, että normaalipäivänä aterioiden väli on todellakin vain 2-3 tuntia, mutta päivä menee ihan sekaisin kun lähden ensin kyläilemään, sitten kaupungille ja sen päälle vielä elokuviin, kuten tällä viikolla tein. Vesipullo ja Nutrilett-pirtelöpussi laukussa mukana. Pirtelöjauheen sekoitin kahvilassa kahviin. Olisi helpompaa kuljettaa laukussa mukana patukoita ja valmisproteiinijuomia, mutta aina niitä ei ole yllättäen mukana.
Paino on nyt pudonnut aloituksesta 9 kiloa. Pudotus on tasaista, vaikka vieläkään en saa liikkua kovin runsaasti. Olenkin lähinnä vain kävelyä ja pyöräilyä harrastanut.
Aallonmurtajalla 
Vastaa